Katsaus – Pörssitulokkaiden yrityskaupat

Kirjoittanut: Matias Pönniö 6.11.2018 12:13

Tässä katsauksessa käsitellään viime vuosien pörssitulokkaiden toteuttamia yrityskauppoja, joissa enemmistöosuus on vaihtanut omistajaa. Tarkastelussa ovat Nasdaq Helsinki-päälista ja First North-markkinapaikka Suomessa.  Pohjoismaisten pörssien pitkän aikavälin kehityksestä löytyy tietoa edellisestä katsauksestamme.

Pörssiin pyrkiville ja siellä oleville yhtiöille yrityskaupat toimivat tärkeänä liiketoiminnan kehittämistyökaluna muiden menetelmien ohella. Yritysostot toimivat usein merkittävinä kasvun vauhdittajina. Ne mahdollistavat mm. laajentumisen uusille liiketoiminta- ja maantieteellisille alueille. Viime vuosien pörssitulokkaat Suomessa ovat toteuttaneet yrityskauppoja kohtalaisen aktiivisesti. Huomattava seikka on kuitenkin se, että vain 14 % vuosina 2016-2018 listautuneiden yhtiöiden yritysostoista on suuntautunut Suomen rajojen ulkopuolelle vuoden 2014 tammikuusta vuoden 2018 lokakuuhun ulottuvalla tarkasteluperiodilla.[1] Näistä ovat pääosin vastanneet kyberturvapalveluita tarjoava Nixu sekä maa- ja kallioporien kulutusosiin keskittynyt Robit, jolloin muut kolmekymmentä listautujaa ovat toteuttaneet vain neljä kansainvälistä yritysostoa kyseisellä aikaperiodilla. Pörssitulokkaiden kansainvälisille markkinoille suuntautuvien yritysostojen tuoma kasvupotentiaali vaikuttaa olevan vielä laajalti hyödyntämättä.

Pörssitulokkaat 2016-2018

Suomessa kuluvan vuoden tulokkaita Nasdaq päämarkkinalle ovat olleet Harvia, Altia, Kojamo ja Nixu (First North-listalta). Vastaavasti First North-markkinapaikalle tulokkaita ovat olleet Admicom, rinnakkaislistauksen Helsinkiin ja Tukholmaan toteuttanut BBS-Bioactive Bone Substitutes, henkilöstöpalvelualan toimijat Enersense International ja VMP sekä viimeisimpänä Fellow Finance, jonka listautumisanti päättyi onnistuneesti 4.10.2018 ylimerkinnän tuloksena.[2] Henkilöstöpalvelualalta myös Smile Henkilöstöpalvelut pyrki Helsingin päälistalle, joskin listautumisanti peruutettiin 10.10.2018.[3] Viafin Service ilmoitti First North listautumissuunnitelmistaan 5.10.2018.[4] Listautumista harkitsevat lisäksi ainakin Oma Säästöpankki, Nordic ID Group ja Delete.[5]

 

Suurin osa vuosien 2016-2018 listautujista on toteuttanut enintään kuusi yritysjärjestelyä 2014 tammikuusta kuluvan vuoden lokakuuhun ulottuvalla tarkasteluperiodilla. Terveystalolla julkistettuja kauppoja oli peräti 24 kappaletta. Silmäasemalla oli 11 ja Taalerilla 10 kpl.

 

Taulukko yllä ei anna täydellistä kuvaa viime vuosien pörssitulokkaiden listautumisten ja yrityskauppojen yhteydestä, sillä esimerkiksi viimeisimmillä listautujilla ei ole ollut tähän hetkeen mennessä kovinkaan paljon aikaa uusien yritysjärjestelyiden toteuttamiseen. Kuitenkin, yrityskauppojen määrät ennen-jälkeen listautumisten maalaavat kuvaa muutamasta eri strategiasta. Kärjistäen, joko listautumisella rahoitetaan tulevaa kasvua ja yrityskauppoja, taikka yrityskauppojen avulla pyritään kasvattamaan yrityksestä merkittävä markkinapeluri ennen noteeraamista.

Jäljempää vaihtoehtoa soveltavat useammin pääomasijoittajien omistamat yritykset, jotka kasvurahoituksen turvin pystyvät ripeästikin valloittamaan markkinaosuuksia, yritysostot mukaan lukien. Listautumisen pääasiallinen tarkoitus on todennäköisesti mahdollistaa pääomasijoittajan irtautuminen kohdeyhtiöstä mahdollisimman hyvällä hinnalla. Pääomasijoittajien mielenkiinto tiettyä toimialaa kohtaan on usein positiivinen merkki. Kyseessä voi olla pirstaloitunut toimiala, jossa skaalaedut ovat saavuttamatta – toimialalla on konsolidointipotentiaalia. Toimialan kehitys vauhdittuukin usein pääomasijoittajien läsnäolon aikana.

Esimerkiksi Silmäasema julkisti vuoden 2014 Intera Partnersin salkkuun siirtymisen jälkeen kymmenen yrityskauppaa ennen listautumistaan vuonna 2017 (yksi kauppa ennen Interan enemmistöosuuden hankintaa). EQT Partnersin portfoliossa vuoden 2013 lopusta lähtien olleella Terveystalolla kauppoja kertyi kahdeksantoista ennen listautumista – toki myös kuusi kappaletta sen jälkeen. Interan omistusosuus Silmäasemasta on pudonnut listalleottoesitteen päivämäärän 68 prosentista nykyiseen alle 20 prosenttiin.[6] EQT on irtautunut Terveystalosta kokonaan (viimeiset myynnit toukokuussa 2018).[7]

Osittain samoin askelmerkein on edennyt VMP, jossa pääomasijoittaja Sentica Partners toimi enemmistöomistajana syyskuusta 2017 lähtien. Listalleottoesitteen päivämääränä Sentican omistusosuus oli 60,5 % ja perustajaperheen yhtiön Meissa Capital Oy:n 30 %. Osakeannin tuloksena omistuspohja laajeni merkittävästi yllä olevien omistusosuuksien laimentuessa noin 37 ja 19 prosenttiin.[8] VMP:n viimeisin yritysosto, Staff Plus Oy (Staff+), julkistettiin 20.11.2017.[9] Taaleria on vaikea verrata suoraan muihin toimijoihin, sillä se on ollut aktiivinen sekä pääomasijoittajana sen hallinnoimien rahastojen kautta että teollisena ostajana (esim. toukokuussa 2018 julkistettu Evervest Oy yritysosto).[10]

IT-alan toimijat Nixu, Siili Solutions ja Vincit ovat olleet liikkeellä erityisesti kasvun rahoittamiseksi ja vauhdittamiseksi, joka selviää myös niiden listalleottoesitteistä. Nixu ei ennen vuotta 2014 julkistanut yhtäkään yrityskauppaa. Ennen kipuamistaan First North-listalle joulukuussa 2014 yritys osti Panorama Partners Oy:n saman vuoden lokakuussa.[11] Nixu erottuu Robitin tavoin useimmista muista pörssitulokkaista siinä, että sen yrityskaupat ovat pääasiallisesti kohdistuneet ulkomaille. First Northin ja päälistalle siirtymisen välisenä aikana yritysostoja kertyi neljän kappaleen verran. Mukaan ovat tarttuneet ruotsalaiset Europoint Networking AB, Safeside Solutions AB ja Bitsec Holding AB sekä hollantilainen Expert Solution Support Center BV. Nixun kasvu on listautumisen jälkeen ollut ripeää – konsernin liikevaihdon keskimääräinen vuotuinen kasvuvauhti 2014-2017 oli lähes 31 % (14,5 milj. eurosta 32,3 milj. euroon). Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi edelleen 34 % vuodentakaiseen verrattuna.

Siili Solutions ja Vincit ovat molemmat julkistaneet yhden kaupan ennen ja neljä kauppaa jälkeen listautumisen (Vincit First North-listalle ja Siili Solutions päälistalle). Viimeisimpänä Siili Solutions osti kuluvan vuoden elokuussa 60 %:in osuuden Vala Group Oy:stä muun muassa tukemaan konsernin kansainvälistä laajentumista.[12] Muita yritysostoja olivat Comia Software Oy:n palveluliiketoiminta, Omenia Oy, Stormbit Oy ja Avaus Consulting Oy.

Vincitin viimeisin järjestely oli konesalipalveluihin keskittyneen Vincit Services Oy:n myynti DataCenter Finland Oy:lle kuluvan vuoden tammikuussa.[13] Vincitin edellinen ostopuolen järjestely oli Avoltus Oy:n liiketoimintakauppa viime vuoden marraskuussa.[14] Tiedotteen perusteella kauppa on edennyt hyvässä hengessä maaliin ja sittemmin lisäkauppahintakin on maksettu ennakoitua aiemmin.[15] Muut yritysostot olivat Linja Design Oy:n liiketoiminta, Xtopoly Inc. Yhdysvalloissa sekä Javerdel Oy. Robitin yritysostot pois lukien Vincitin Xtopoly osto oli ainoa Euroopan ulkopuolelle kohdistunut yrityskauppa.

Yllä esitetyistä eroaa ohjelmistoyritys Efecte, joka ei ole toteuttanut yrityskauppoja tarkasteluperiodilla. Yritys on ollut kasvussa, mutta kannattavuuden kanssa on vielä tekemistä, joka tarjoaa selityksen erityisesti yritysostojen puuttumiselle. Myös Qt Groupin toiminta on vasta hiljattain kääntynyt kannattavaksi.[16] Gofore taas, jolla sekä kasvu että kannattavuus ovat kehittyneet hyvin, viimeisimmät julkistetut yritysostot ovat olleet Leadin Oy huhtikuussa 2017 ja Solinor elokuussa 2018.[17] Goforen prioriteettien joukossa onkin yritysostoin tapahtuva kasvu.[18] Solinorin integraation jälkeen luvassa on todennäköisesti uusia ostoja.

Myös Robit, tilitoimistopalveluita tarjoava Talenom ja rakennusyhtiö Lehto Group ovat toteuttaneet yritysostoja etenkin listautumisen jälkeen. Talenom on tosin siitä erikoistapaus, ettei sille syntynyt tuottoja First Northilta päälistalle siirtymisessä – tarkoituksena oli yrityksen tunnettuuden parantaminen. Nixun tavoin Robitin yritysostot ovat First North-listautumisen ja päälistalle siirtymisen välisenä aikana suuntautuneet ulkomaille, Britteihin, Australiaan ja Yhdysvaltoihin. Ostokohteet olivat Drilling Tools Australia Pty Ltd, Bulroc (UK) Ltd, Halco International LLC:n ja Halco America LLC:n tase-erät Yhdysvalloissa, Halco Drilling Ltd ja Paddico (320) Ltd (Paddicolla 51 % omistus Halco Brighthouse Ltd:stä). Pelitalot Rovio, Remedy ja Next Games ovat julkistaneet yrityskauppoja harvakseltaan. Viimeisin järjestely oli Next Gamesin Helsinki Game Works Oy:n osto vuonna 2014.[19]

Kuten mainittu, 86 % vuosien 2016-2018 listautujien yritysostoista 1/2014-10/2018 kohdistui Suomeen. Toisin sanoen vain 14 %:ssa (13 kpl) yritysostoissa kohteena oli kansainvälinen yritys. Vertailukohtana voidaan käyttää kaikkien suomalaisten yritysten tekemiä yritysostoja, joista 16 % on ollut kansainvälisiä (84 % kohdeyrityksistä on toiminut, ollut rekisteröitynyt Suomeen).[20] Vastaava luku kaikkien Suomen pörssiyritysten osalta on 58 %, eli 42 % on kohdistunut Suomen rajojen ulkopuolelle. Näihin lukuihin peilaten viime vuosien listautujat ovat olleet melkoisen varovaisia kansainvälisissä yritysostoissaan ja etenkin Euroopan ulkopuolelle. Vincitin Xtopoly osto oli ainoa Euroopan ulkopuolelle kohdistunut yrityskauppa, kun mukaan ei lasketa Robitin yrityskauppoja. Pörssitulokkaiden kansainvälisille markkinoille suuntautuvien yritysostojen tuoma kasvupotentiaali vaikuttaa olevan vielä laajalti hyödyntämättä.

Listautumista suunnittelevat

Listautumista harkitsevista yrityksistä Delete on ollut yrityskauppojen määrässä selkeä ykkönen. Vuosina 2010-2013 Delete oli pääomasijoittaja Intera Partnersin salkussa, jolta se siirtyi tanskalaisen Axcel Management A/S:n portfolioon.[21] Pääomasijoittajien vaikutus yrityskauppa-aktiivisuuteen näkyy selkeästi – vuoden 2014 tammikuusta lähtien Delete on julkistanut kaksikymmentä yritysjärjestelyä, joista yhdeksäntoista on ollut yritysostoja.[22] Deletellä on ollut vahvoja kasvuambitioita Ruotsissa, nimittäin kaikki yhdeksän kansainvälistä yritysostoa ovat kohdistuneet länsinaapuriin. Viimeisimpänä Delete hankki W-Tech Entreprenad AB:n ja Waterjet Entreprenad i Stockholm AB:n pyrkimyksenä vahvistaa asemaansa Tukholman alueella.[23] Oma Säästöpankkilla yritysjärjestelyjä on kertynyt neljä tarkasteluperiodilla. Näistä viimeisin oli S-Pankin pk-yritys- sekä maa- ja metsätalousliiketoiminnan osto huhtikuussa 2017.[24] Viafinilla yrityskauppoja oli yksi ja Nordic ID:llä ei yhtään. Joskin Smile Henkilöstöpalvelut listautuminen Helsingin päälistalle peruuntui, sitä edeltävällä aikaperiodilla näkyy selkeä yrityskauppavetoinen kasvustrategia. Vuosien 2014-2018 aikana Smile toteutti kymmenen yritysostoa, joista neljä julkistettiin kuluvan vuoden aikana.

Lisää tietoa yritysjärjestely- ja arvonkasvumahdollisuuksista

 

Mikäli olet kiinnostunut yksityiskohtaisemmasta tiedosta liittyen Nordic Growthin tarjoamiin yrityskauppa- tai arvonkasvupalveluihin niin tarjoamme maksuttoman henkilökohtaisen tietoiskun.

 

[1] Bureau Van Dijk: Zephyr tietokanta

[2] Fellow Finance Oyj: https://www.fellowfinance.fi/Uutiset/Fellow-Finance-on-ylimerkitty_201810041630_YHTI%C3%96TIEDOTE

[3] Restamax Oyj: http://www.restamax.fi/media/porssitiedotteet/

[4] Viafin Service Oyj: http://www.viafin.fi/uutisarkisto

[5] Oma Säästöpankki Oyj: https://www.omasp.fi/fi/uutinen/oma-saastopankki-arvioi-mahdollista-listautumista-helsingin-porssiin-kasvustrategian. Nordic ID Group: https://www.nordicid.fi/sijoittajille/tiedotteet-ja-julkaisut/. Delete Group Oyj: https://www.delete.fi/2018/08/16/deleten-hallitus-kaynnistaa-strategisen-selvitystyon-vaihtoehdoista-yhtion-kasvun-tukemiseksi/

[6] Silmäasema Oyj: https://company.silmaasema.fi/fi/suurimmat-omistajat

[7] Terveystalo Oyj: https://www.terveystalo.com/fi/Sijoittajat/Tiedotteet/?rid=2194125

[8] VMP Oyj: https://www.vmpgroup.fi/sijoittajat/omistajat/osakkeenomistajat/. Sentica Partners Oy: http://senticafi.virtualserver27.hosting.fi/uploads/VMP_listautuminen_Sentican_tiedote.pdf

[9] VMP Oyj: https://www.vmpgroup.fi/lehdistotiedotteet/staffplus-oy-lujittaa-jatkossa-vmp-groupin-asemaa-horeca-toimialalla/

[10] Taaleri Oyj: https://www.taaleri.com/fi/ajankohtaista/tiedotteet

[11] Nasdaq, Inc.: http://www.nasdaqomxnordic.com/uutiset/listauksia/firstnorth/2014

[12] Alma Talent Oy: https://www.talouselama.fi/uutiset/siili-hakee-yrityskaupalla-muskelia-kansainvalistymiseen-loi-tiskiin-runsaat-7-miljoonaa-euroa/82c2735d-bd4e-3c99-b861-5baaf5ceff60

[13] Vincit Oyj: http://cws.huginonline.com/V/173138/PR/201801/2162964_4.html

[14] Vincit Oyj: http://cws.huginonline.com/V/173138/PR/201711/2151976_4.html

[15] Alma Talent Oy: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vincitin-avoltus-kauppa-sujui-odotettua-paremmin-lisakauppahinta-sovittiin-etuajassa/c6b56491-21c7-3b39-b86c-26c24b96fda9

[16] Qt Group Oyj: https://investors.qt.io/fi/

[17] Gofore Oyj: https://gofore.com/sijoittajat/tiedotteet/

[18] Gofore Oyj: https://gofore.com/sijoittajat/raportit-ja-esitykset/

[19] Next Games Oyj: https://www.nextgames.com/company-release/next-games-acquires-helsinki-gameworks-to-strengthen-its-product-roadmap-and-veteran-developer-team/

[20] Bureau Van Dijk: Zephyr tietokanta

[21] Axcel Management A/S: http://uk.axcel.dk/companies/overview/delete-group/

[22] Vuodesta 2011 alkaen yritysostoja on kertynyt yli 35 kpl. Delete Group Oyj: https://deletegroup.fi/

[23] Delete Group Oyj: https://deletegroup.fi/sijoittajauutinen/ymparistopalveluyritykselle-kaksi-uutta-yritysostoa-delete-ostaa-waterjet-stockholmin-ja-w-techin/

[24] Oma Säästöpankki Oyj: https://www.omasp.fi/fi/uutinen/oma-saastopankki-ostaa-s-pankin-pk-yritys-seka-maa-ja-metsatalousliiketoiminnan